ORGON.
ROUVA PERNELLE, Orgonin äiti.
ELMIRE, Orgonin vaimo.
DAMIS |
MARIANNE | Orgonin lapset aikaisemmasta avioliitosta.
CLÉANTE, Orgonin lanko.
VALÈRE.
TARTUFFE.
DORINE, Marianen kamarineitsyt.
LOYAL, ulosottovirkamies.
OIKEUDENPALVELIJA.
FLIPOTE, rouva Pernellen palvelijatar.
Tapahtumapaikka Orgonin talo Pariisissa.
Ensimmäinen kohtaus.
Rouva Pernelle, Elmire, Mariane, Cléante, Damis, Dorine, Flipote.
ROUVA PERNELLE.
Flipote, tule, mennään, että mä heistä erkeen.
ELMIRE.
Te riennätte niin, että tuskin seurata kerkeen.
ROUVA PERNELLE. Ei, miniä hyvä, ei pidä enää tulla, mua suotta on kohdella moisella kursaelulla.
ELMIRE.
Ma teen toki velvollisuuteni teihin nähden.
Mut menette niin kovin äkkiä, — minkä tähden?
ROUVA PERNELLE. Siks, etten voi tätä menoa nähdä enää. Ei mulle mieliksi tääll' ole koskaan kukaan. Niin, mustan mielen te mulle annatte mukaan, minä teitä neuvon, ja kaikessa tehdään tenää, kaikk' inttää ja ivaa, suurena suu kuin ovi; tämä totisesti on oikea Hölylän hovi.
DORINE. Jos…
ROUVA PERNELLE. Kuulkaas, te olette toimessa kamaripiian, vähän liian suulas ja myös vähän nokkava liian; joka paikkaan teidän on oltava paras tulkki.
DAMIS.
Mut…
ROUVA PERNELLE. Poikaseni, sin' olet tyhmä nulkki, isoäitis sulle sen sanoo, se mielees paina. Sadat kerrat isääs jo varoitin ennakolta, sinust' ett' on tulossa täys epäkelpo, jolta hän palkaksi saa vain harmia aina ja aina.
MARIANE.
Minä luulen…
ROUVA PERNELLE. Oh, varjele! Siinä on sisko-tuppu, niin viaton ja kaino kuin kukan nuppu; mut suuret kalat ne kutee tyynessä veessä, ja toist' ovat takana tapasi, toista eessä.
ELMIRE.
Mut, anoppi…
ROUVA PERNELLE. Miniä, anteeksi puheeni avoin! Tuo käytös sopimatonta on kaikin tavoin. Esimerkkinä hyvänä teidän ois oltava toki, niin lasten äiti-vainaa ain' olla koki. Te olette liian tuhlaava — puku ja kuosi kuin prinsessalla, minä en moista suosi. Noin hepeneiss' ei tarvis sen heilua, jolla vain oman miehensä mieliksi on halu olla.
CLÉANTE.
Mut eiköhän…
ROUVA PERNELLE. Te, hänen veljensä, herra hyvä, kaikk' arvo ja kunnia teille ja kiintymys syvä, mut poikani sijassa, jos minä lankonne oisin, tämän viimeisen vierailunne ma olleen soisin. Teilt' alituista viisaussaarnaa riittää, jota kelpo ihmisen liioin ei kestä kiittää. Puhun hieman suoraan, se, nähkääs, on luonto mulla, mit' on sydämellä, sen annan ma suusta tulla.
DAMIS.
Tuo herra Tartuffe, hän sentään on onnen puulla…
ROUVA PERNELLE. Hän on hurskas mies, jota sopii ja tulee kuulla; en enää närkästymättä olla malta, kun hän saa moitetta moiselta tolvanalta.
DAMIS. Vai sietää peliä pitäis sen kaksinaaman, tääll' isännöidä vai hänen pitäis saaman, meill' ettei pienintä huvia olla vois, jos tuo hyvä herra siihen ei lupaa sois?
DORINE. Jos pitäis uskoa, mitä hän saarnaa ja haastaa, niin kaikk' ois silloin rikosta, synnin saastaa; se tuomari maar viat etsii ja tuomita tietää.
ROUVA PERNELLE.
Ja mitä hän tuomitsee, se tuomion sietää.
Hän taivaan tielle teitä ohjata koittaa.
Hänt' osatkaa, kuten poikani, kunnioittaa.
DAMIS. Ei, isoäiti. Ei isä, ei mikään muu mua inhomasta voi estää kehnoa moista. En puhuis totta silloin, jos puhuisin toista. Hänen vehkeistään ihan mieleni vimmastuu. Tämä ei mene tältään, ennustan, että kerran viel' isken yhteen kanssa sen kärkkyherran.
DORINE. On, totta vie, sekin nähtävä, onpa vainen, ett' ylinnä kukkuu mokoma kulkulainen. Ei mieronkierroll' ollut jalassa kenkää, kun tänne saapui, tuskin ryysyjä päällä, ja nytkös osaa olla herrana täällä, vain käy ja morkkaa ja käskee: tulkaa, menkää!
ROUVA PERNELLE. Oh, taivas nähköön, paremmin tääll' ois laita, jos sais hänen hurskaat neuvonsa kaikkea kaita.
DORINE. Hänen kuvailette te olevan pyhiä miehiä, mut uskokaa, hän on ulkokullattu liehijä.
ROUVA PERNELLE.
Sitä suuta!
DORINE. En heihin, en herraan, en heitukkaan, minä luottais, ennen kuin hyvät takuut saan.
ROUVA PERNELLE. En tunne palvelijaa, mitä lienee maata, mut hurskas mies on isäntä, sen voin taata. Te kannatte vihaa ja kaunaa, sen kyllä arvaan, kun totuuden teille hän sanoo suoran ja karvaan. Sydän häll' on kiivas kaikkea syntiä vastaan ja altis taivaan käskylle ainoastaan.
DORINE.
Niin, mutta miks ei hän enää sallisi tulla
ja käydä meillä ihmisten vierailulla?
Talon ystävät silläkö nostavat taivaan vihan,
kun siitä hän pauhaa kuin pahailma ihan?
Niin, meidän kesken, mikähän tuo sen tuulen?
(Osoittaen Elmireä.)
Hän on mustasukkainen rouvan vuoksi, ma luulen.
ROUVA PERNELLE. Oh, vaiti, ja punnitkaa vähän puheitanne. Ei nuhtele yksin hän noita vierailujanne: tuo häly ja touhu, mi seuraa pitoja niitä, jonot vaunujen, jott' ei portilla tilaa riitä, ja lakeijaparvien laverrus huonon maineen jo nostaa, saa joka naapuri puheenaineen. Ei pahaan menoon ne lie tosin syynä muuhun, mut eduksi ei ole joutua ihmisten suuhun.
CLÉANTE. Vaan millä mielitte ihmisten juorut estää? Se liian tukalaa olis sentään kestää, jos ei muka enää joutavan juorun vuoksi nyt tohtis tulla ystävä ystävän luoksi. Ja entäpä jos kuka suostuisi siihen pakkoon, muka silläkö saisi hän kielijät juorulakkoon? Ei, kaikkialta parjaajan nuoli noutaa. Siit' emme huoli, mit' ilkeät kielet hokee; on siinä kyllin, ett' oikein elää kokee, ja kielikellot kernaasti juoruta joutaa.
DORINE. Me Daphne rouvaa ja myös hänen pikku miestään kai kiittää saamme, meistä jos kieltä piestään. Ne, jotk' ovat itse enimmin nauretuita, ne ensimmäisinä morkkaamassa on muita. Jos missä vähänkin varjoa vainutaan, hetikohta silloin kulkuset kuulumaan, isoll' ilolla pannaan liikkeelle kaunis juttu, niin ovelasti, ett' uskoo outo ja tuttu. He muille herjaksi kaikk' omat mustat syytää, oman kunniansa he sillä korjata pyytää, kuvitellen, että kun kaikk' ovat samaa karvaa, ei heitä muut sen kirjavammiksi arvaa, tai että on toisia, joille he osan lainaa sitä julkista paheksuntaa, mi heitä painaa.
ROUVA PERNELLE.
Ei muuksi muuttaa voi sitä jaarittelunne.
Ken neiti Oranten hurskautta ei tunne!
Ei taivasta hetkeksikään hän mielestä jätä,
ja paheksuvan kovin kuuluu menoa tätä.
DORINE. Esimerkki verraton, siinä on yksi hyvä! Hän elää todella julman jumalisesti; vaan vast' on vanhuuden lahja se hurskaus syvä, hän siveä on, mut jotenkin happamesti. Niin kauan kuin ihailijoita hän saamaan pystyi, siit' edustansa hän nautti sen minkä ehti; vaan nyt, kun kukast' on jäljellä kuiva lehti, hän maailmaan, kuten häneen se, ikävystyi, ja viisaan neitseen huntuun ja hurskauteen loput verhosi kauneutensa kauhtuneen. Noin aina ne naikkoset luopuvat kiemailustaan, se koskee, kun kavaljeerit karkaa heiltä, ja hyljätyillä ei lohtuna mieleen mustaan ole muu kuin luopua pois muka maailman teiltä. Ja kelpaa kuunnella moista hurskasta naista: alas pannaan kaikki, ei armoa minkäänlaista. Jok' ainoan elämä ankaran moitteen saa, ei kristityn mieli, vaan kateus kannustaa, he huvituksista noista nyt muita soimaa, kun itselle enää ei suo ikä niihin voimaa.
ROUVA PERNELLE. Kai teist' on mairetta kuulla, miniä kulta, tuo loru! Ei saa sananvuoroa kukaan muu; tääll' ylinnä soi tuon mamselin suulas suu, vaan nyt sanan saatte kuulla te myöskin multa. Oli viisain työ, min poikani tehdä voi, tuon hurskaan miehen tänne kun turvaan toi; hänet taivas tykönne ohjasi, tarpeen teille opas onkin, neuvoja sieluille eksyneille. Te kuulkaa häntä, jos toivotte pelastusta, ei sano hän mustaksi muuta kuin mikä on musta. Nuo kaikki seuranne, kutsunne, kuhertelunne — pahan hengen paulaa ettekö niissä tunne? Vai kuuluuko koskaan siellä hurskasta sanaa? Vain loru ja laulu ja nauru ja nalja ja pila ja naapurin parjaus — sillä on parhain tila, saa toiset ja molemmat pesunsa peräkanaa. Ne seuran vietot on sitä mylläkkää, ett' oikean ihmisen siit' ihan sekoo pää; typötyhjästä riittää lorua loputtomasti, niin muuan oppinut sanoikin sattuvasti: se on kuin ilmeinen Paapelin torni ikään: kova paapatus, josta ei ota selkoa mikään. Ja mainitakseni, mist' oli siihen syyn… (Osoittaen Cléantea.) Kas vaan, tuo herra turvaa jo virnistelyyn! Oh, naurakaa vain omia narrejanne! (Elmirelle.) Niin, hyvästi, miniä! En sano enempää. Ei toiste käymään yllytä käynti tää, enk' ensi hopussa tänne jalkaani panne. (Antaa Flipotelle korvapuustin.) Hoi, senkin älliö, hereille tollistelulta! Minä, surma olkoon, kuumennan korvat sulta! Mars matkaan, lääppä!
Toinen kohtaus.
Cléante, Dorine.
CLÉANTE. En uskalla mukaan mennä, ei takeita, ettei taaskin kimppuuni lennä tuo kelpo mummo!
DORINE. Oh, vahinko vallan suuri, ettei ole kuulemassa hän tuota juuri, hän käskis teidän tietää, mikä on mikä, ja mummotella niitä, joill' on se ikä.
CLÉANTE. Niin turhast' en tulistuvaksi ois luulla voinut, ja onpas tuo Tartuffe hänet haltioinut!